Avustin taannoin Tietokone-lehden Karia keräämään aineistoa artikkeliin, joka ilmestyi lehden myötä eilen myyntipisteisiin ja kertoo julkisista WLAN-kaupunkiverkoista Suomessa sekä Eestissä. Olin jo aiemmin ihastellut hänelle verkkoonpääsyn helppoutta Tallinnassa, jonka keskusta on katettu lähes aukottomasti joko täysin maksuttomilla tai ainakin Soneran HomeRuniin verrattuna pilkkahintaisilla (24 tunnin käyttömaksu 10 EEKiä eli 0,70 euroa) WLAN-kahvila-, kirjasto- ja kauppakeskusverkoilla.
Tiesin myös Internet-sivuston, joka ylläpitää ajantasaista listaa kyseisistä WLAN-hotspoteista. Sitä hallinnoi ja uusien hotspotien perustamista auttaa voittoa tavoittelematon WIFI.ee-yhdistys, jonka missiona on tuoda veloitukseton langaton nettiyhteys kaikkien kansalaisten ulottuville - vähän kuin merkkinä valistuneelle tietoyhteiskunnalle kuuluvista peruspalveluista.
Yhdistyksen puheenjohtajaa ja Eestin WLAN-evankelistaksikin kutsuttua sympaattista IT-asiantuntijaa Veljo Haameria en ollut koskaan tavannut. Ystävällisesti hän kuitenkin vastasi viroksi kirjoittamaani kutsuun tulla tapaamaan suomalaistoimittajaa asian tiimoilta.
Istuimme pari päivää myöhemmin porukalla yhdessä Tallinnan ensimmäisistä eli vanhimmista nettikahviloista ja kyselimme Veljolta menneitä, nykyhetken trendejä sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuotahan se oma työni pitkälti on - toisilleen hyödyllisten ihmisten saattamista yhteen. (Tervist, Veljo, ning kõik head! Oli väga meeldiv tutvuda. Ma loodan, et kohtume jälle millalgi kuskil.)
Kuten esittelyssäni kerron, en pidä itseäni meganörttinä IT-tehokäyttäjänä. Satamasta ajan yleensä suoraan kotiin, ja kytken läppärin laajakaistaan vasta työhuoneessani. Ilmaisia WLAN-pisteitä en siis juurikaan tarvitse, mutta onpa niistä jo kerran ollut korvaamatonta apuakin.
Tallinnassa sähkönjakelu on yleisesti ajateltuna täysin länsimaista tasoa. Uutisia seuratessa tuntuu, että virtapiikkejä tai -katkoksia esiintyy täällä jopa vähemmän kuin vaikkapa Espoossa. Mutta sitten kotitalossamme alkoi sähkönjakelukaapin ja rappukäytäväjohdotusten remonttityö, joka muutamien päivien aikana pimensi koko talon. Parin kolmen tunnin kertakatkot ajoittuivat päiväsaikaan eli siten, että "normaalit" työssäkävijät olivat poissa kodeistaan. Eipä tullut kotikonttorilla etätyöskentelystä mitään, kun ADSL-modeemi ja palomuuri menivät, piuks vaan, täysin pimeiksi.
Mutta eipä hätää. Kannettava mikro kassiin, kassi olalle, kengät jalkaan ja nenä kohti parin korttelin päässä sijaitsevaa pääkirjastoa. Sen kahvilassa valtasin itselleni yhden pöydän, ostin hyvän käytöksen nimissä itselleni kupin kahvia sekä piirakanpalan, ja otin koneeni WLAN-kortilla verkkoyhteyden nettiin sekä sähköposteihini. Virtaa koneen akulle lainasin tarpeen mukaan seinän pistorasiasta. Ennen kuin huomasinkaan, kello oli puoli kuusi illalla, ja saatoin todeta työpäivän sujuneen kuin siivillä.
Tänään julkisia WLAN-yhteyspisteitä Tallinnassa on reilut 250 kappaletta, ja koko Eestissä vastaavasti 650. Mielestäni ne toteuttavat esimerkillisellä tavalla tietotekniikassa usein mainostettua vapautta ajasta ja paikasta. Hatunnosto Veljolle.
