Sain jälleen muistutuksen siitä, miksi monet pitävät Suomea byrokraattisen virastoasioinnin taitoja sekä nöyryytetyksi tulemisen sietokykyä edellyttävänä valtiona. Jo 14 vuotta pohjoisrannalla asunut blogosfäärin jäsen Cairbre kirjoitti täydet sympatiapisteeni ansaiten passinsa uusimisesta, jossa prosessi päättyi lopulta onnellisesti vaikkakin viranomaistermillä "oleskelulupa mitätöity" höystäen.
Moni asia muuttui EU:hun liittymisen myötä niin Suomessa kuin Virossakin (vaiko Eestissä? Luettuani tämän ja tämän joudun vielä pohtimaan asiaa...). Kansalaisten kulku maiden välillä sekä oleskelu niissä helpottui, joskin laivalla tästä kuulee keskusteltavan yhä lähinnä "On se kivaa, kun ne ei enää läiski leimoja passiin ja piruuttaan jonotuta ihmisiä" -tasolla.
Oman passini jätin pöytälaatikkoon lähes heti rajavalvontamuodollisuuksien muuttumisen jälkeen, enkä kertaakaan ole kohdannut ongelmia henkilökortilla matkustamisesta. Välillä tosin pitää nipistää itseään ja muistaa, ettei Viro kuulu vielä Schengen-alueeseen - eli etten Köpikseen tai Lontooseen suoraan täältä työreissulle lähtiessäni unohtaisi passia kotiin ja kokisi siksi Monopoli-pelistä tuttua mutta lentokentällä hermoja repivää "Palaa välittömästi lähtöruutuun" -elämystä.
Suomessa työviikoilla viettämäni ajan mahdollistama ja siksi vielä hoitamaton oleskelulupa-asiani nousi tänä syksynä ajankohtaiseksi, kun aloimme puolileikillään miettiä asunnonvaihtoa Tallinnassa. Esim. pankissa lainaa neuvotellessa voisi luoda ainakin jonkinlaista sitoutumisen henkeä, kun pöydälle asiakkuus-, tulo- ja tilitietojen viereen laskisi oleskeluluvan myötä ulkomaalaisillekin myönnettävän virolaisen henkilö- eli ID-kortin (Ei, kuvassa en ole minä - olen miesoliona paljon karvaisempi :-)).
Hieman nettisurfailua, kahta puhelinsoittoa, yhtä virastokäyntiä (osoitteessa Vilmsi 59) ja yhden lomakkeen täyttämistä hakuprosessi täälläkin edellytti. Lomake kysyi mm. elämisen kuluihin riittävästä tulotasosta, mitä oletimme työnantajan nimen ja palkkalukeman ohella tarvittavan todistaa erilaisin pankkisaldo-, verotus- tms. kuitein, mutta mitä vielä. Allekirjoitus ja leimat vain kohdalleen, valokuva ja -kopio passista mukaan - vips! ja naps! - "ID-kortti on 30 päivän kuluttua kuluttua noudettavissa lähipankistanne, hyvää päivänjatkoa".
Saadusta palvelusta ja asioiden etenemisen täsmällisyydestä jäi siis positiivinen yleisvaikutelma sekä itselle että viranomaisteksteihin yleensä helposti suivaantuvalle puolisolleni. Vai onkohan jälleen ollut lottovoitto syntyä suomalaiseksi? Virastossa näkyi kyllä tuskaantuneitakin kasvonilmeitä ja kuuli äänen kohoamista niiden entistä hallitsijavaltaa edustavien asiakkaiden taholta, jotka tahtoivat itsepintaisesti asioida venäjän kielellä.
Tallinnan asukkaaksi rekisteröityminen kävi vielä tuotakin sutjakkaammin. ID-kortin saatuani astelimme lähimpään väestörekisterin kaupunginosakonttoriin, täytimme yhden kaavakkeen ja virkailija tarkisti henkilöllisyyteni. Vips! ja Naps! "Se on nyt hoidettu, voitte halutessanne mennä vaikka ostamaan kaupunkiliikenteen kuukausikortin ID-kortinne mikrosirulle. Hyvää päivänjatkoa!"
Viimeinen yllätys edellä tehdystä seurasi alle kahden viikon eli täsmälleen 12 päivän kuluttua. Lähdin päiväkävelylle puolisoni seuraksi hänen mennessään äänestämään kunnallisvaaleissa. Vips! ja Naps! "Kulta, tule tänne, sun nimesi on kanssa täällä äänestämisoikeutettujen listalla!" Mitä, nytkö jo? Eikö tietojen pidäkään olla rekistereissä jo esim. kyseisen vaalivuoden alusta, jotta voisi äänestää? Virkailija katsoi hymyillen ja vastasi kuin e-yhteiskunnan tietojärjestelmien toimivuutta ylpeästi ja itsestäänselvyytenä esitellen: "Ei, mitä me täällä moisella suotta viivyttelisimme?"
