Sini(musta)valkoista elämää

Pikkuherran odotus on ohi

Harmillisen pitkäksi venähtänyt blogitaukoni on täten julistettu päättyneeksi.

Viikko sitten maanantaina alkoi Uusi Aika (ja isyys-kesäloma), kun pienperheemme odotetusti täydentyi Pikkuherralla (50cm, 4005g) - tai oikeastaan tiistain puolelle aamuyöhönhän tuo elämän ja syntymän ihmeen kokeminen lopulta venähti. Äiti ja lapsi voivat heti 9.5. klo 01.54 rekisteröidyn tapahtuman jälkeen mainiosti, eikä isäkään pyörtynyt tallinnalaissairaalan synnytyssalissa. Kuvia löydätte tuosta sivun oikean reunan Pikkumies-galleriasta.

Tästä siis jatkuu virolaisen arjen seuraaminen. Täytynee lähipäivinä palata myös ajassa ja kirjoituksissa vähän taaksepäin eli lunastaa vuodenvaihteessa lupaamani taksinkäyttövinkit ym. talven ja kevään aikana koetut asiat. Tervetuloa mukaan!

Jaa Blair kävi kylässä?

Kahden kaupungin väliä reissatessa ja kaksia eri tiedotusvälineitä seuratessa viikonpäivät sekoittuvat toisinaan yhdeksi sumuiselta aikajanalta tuntuvaksi työviikoksi. Englannin pääministeri Tony Charles Lynton Blair vieraili mm. Hesarin (€) ja virolaisen uutisportaali Delfin raportoimana eilen muutaman tunnin verran Tallinnassa, mutta minäpäs olinkin Helsingissä ja missasin siten lähes koko asian.

Turvatoimet olivat tiedettävästi tiukat - liikennettä seisotettiin risteyksissä ja pysäköityjä autoja hinattiin saattueen käyttämiltä kaduilta pois. Blairin kyyditsemistä varten oli vuokrattu Suomesta panssaroitu S-Mersu kuljettajineen, koska Postimees-lehden jutun mukaan Viron valtiolla ei ole ensimmäistäkään vastaavilla turvaluokituksilla varustettua edustusautoa. Sopivan ajopelin kysyminen mafian edustajilta ei ehkä olisi ollut hyväksi maan PR:lle.

Itse huomasin (vierailun ajankohtaa muistamatta) jotain outoa olevan tekeillä, kun saavuin iltayhdeksän jälkeen laivalla kotiin. Ihmettelin, miksi passintarkastuksessa tavanomaisen henkilöpaperien nopean vilkaisun sijasta kaikista matkustajista kirjattiin erinäisiä tietoja ylös koneelle. Muutoin kaupunki olikin jo rauhoittunut ennalleen eikä poliiseja näkynyt missään - ilmeisesti herra Blair oli jo ehtinyt poistua lentokentälle tai sieltäkin eteenpäin.

Olenkohan minä nyt siis Viron suojelupoliisin eli Kapon rekistereissä, koska halusin maahan juuri päivänä, joka voisi olla altis terrorismille? Tai onko tietoni luovutettu eteenpäin Britannian salaiselle palvelulle MI6:lle? Alkaako joku James Bondin kollegoista tai ehkä peräti Echelon-vakoilujärjestelmä seurata tätä blogiani, kun näin kirjoitan asiasta? Onkohan joku naapureistani entisiä KGB:n soluttautujia? Hui, jännää tämä nyt jo kuvitteelliseksi kuihtuneen rautaesiriipun takana eläminen. :-)

Isänmaata puolustamassa

Tiettyihin faktapohjaisiin asioihin tai tuntemuksiin, jotka liittyvät virolaisten taaksejääneeseen elämään Neuvostoliiton vallan alla, en koskaan voine samaistua täydestä sydämestäni. Tuntuu niin hurjalta ajatella, että vielä 80-luvun lopulla eli vaimoni ylioppilaaksi valmistumisen aikoihin äkkikyyditys Siperiaan saattoi olla täysin realistinen ja kokonaisia perhekuntia kalvava pelko.

Omaan suomalaiseen arkeeni verrattuna vähintäänkin yhtä hurjalta tuntui se, kun hän kertoi noista ajoista vain joitakin vuosia aiemmin purkaneensa, huoltaneensa ja koonneensa AK-47:iä eli Kalashnikov-rynnäkkökiväärejä koulussa ihan tavanomaisena osana oppisuunnitelmaa. Niin tiukassa oli siis idän suuren karhun puolustusaate kylmän sodan jäljiltä, että naisenalkuja ei eroteltu iän eikä sukupuolen perusteella tositilanteiden varalta annettavalta sotilastaitojen peruskoulutuksesta.

Vaan eivätpä isänmaan puolustamisen opit ole täysin tuntemattomia Viron nykynuorillekaan. Asevelvollisuus koskee tosin vain miehiä kuten Suomessakin, mutta virallisen armeijan rinnalla ja laillistettuna puolustusvoimien osana toimiva Kaitseliit eli Suojeluskunta on monien patrioottismielisten keskuudessa suosittu ja myös naisille avoin aseistettu siviiliorganisaatio.

Eräissä Viron kouluissa nuoret, niin pojat kuin tytötkin, voivat valita vapaaehtoiseksi oppiaineeksi suojeluopin, joka antaa valmiuksia erilaisissa kriisitilanteissa toimimiseen. Eesti Päevalehen eilen haastattelema VIron puolustusministeri Jürgen Ligi kertoo, että aineen opetus ja oppimateriaalit ovat ministeriössä valmistuneen tutkimuksen mukaan hyvälaatuisia sekä nuorten suosimia.

Ministeri esittääkin nyt, että suojeluoppi pitäisi muuttaa pakolliseksi kouluaineeksi Virossa. Hänen mukaansa se loisi positiivista motivaatiota nuoriin, jotta nämä eivät "vain vetelehtisi asepalveluksen aikana" -- tällä hetkellä kun vain 1/6-osa palveluksen aloittavista läpäisee sotilaskoulutuksen moitteettomin arvosanoin. Ligi ennakoi lausunnoillaan tiettävästi myös tilannetta, jossa asevelvollisuuteen perustuva armeija muutettaisiin palkka-armeijaksi.

NATOn jäseneksi virolaiset halusivat monta kerta innokkaammin kuin Euroopan Liittoon. Jos ennen siis puolustettiinkin Äiti Venäjää siksi että niin piti tehdä, niin nyt ovat pistimet ojossa itään. Isänmaasta ei täällä enää niin hevillä luovuta.

Likapyykkiä pesemässä

Hesarin keskustelupalstalla tunteet aaltoilevat Tallink-jupakan tiimoilta niin, ettei sekaan viitsi tunkea. Itse jätevesien päästämistä Suomenlahteen koskevaa uutista en voi kommentoida, koska en ole ehtinyt lukea alkuperäistekstiä enkä Postimees-lehden Tallinnan puolella mahdollisesti tekemiä lisähaastatteluja. Mutta ex-kollegani ja nykyisen HS:n kaupunkitoimittajan blogi-palstalle kävin äsken tuumailemassa suunnilleen näin:

Toivoisin, että lehti tekisi pikkujoulu- ja uudenvuoden juhlintakausien jälkeen eli siis media- ja kansalaiskohun muuten jo vaimennuttua aiheesta seurantajutun. Tarkistaisivat siis, että jäikö Tallinkin edustajien lupaus vesien viemäröinnistä "toistaiseksi" vain hetkelliseksi yleisen mielipiteen lepyttelyksi, jonka jälkeen on hyvä palata normaaliin arkirutiiniin ja röörien availuun jo merellä.

Länsisatamassa käytettävästä 1 euro per jätevesikuutio -hinnoittelusta sekä Romantikan ja Meloodian kolmesta vuorokausittaisesta Helsingissä käynnistä saadaan äärimmäisen karkea laskuyhtälö 90 kuutiota per laiva x 3 x 1 x 364 (jouluaattona ja joulupäivänä vain harvennettu aikataulu) = lisäkustannukset 98 280 euroa per vuosi.

Meloodian osuus korostunee tuossa tosin liikaa, sillä omien kokemusteni mukaan kyseinen pikkulaiva seilaa aika usein puoli- tai jopa varttityhjänä lähinnä rahtirekkoja kyyditen. Toisaalta yhtälöni ei huomioi Tukholman linjalla risteilevää kahta alusta eli Romantikan sisarlaivaa Victoria I:stä eikä Meloodian sisarlaivaa Regina Balticaa.

Tallink-konsernin nettotulos viime vuodelta oli 473,2 miljoonaa kruunua eli 30,3 miljoonaa euroa. Viemäröintilaskujen ei siis pitäisi ainakaan talonpoikaisjärjellä ajatellen olla hurja menoerä.

Sattumaako on sitten se, että Tallinkin osakkeenomistajien kokous oli kutsuttu koolle yhtiön investorisivun alareunassa näkyvän merkinnän mukaan samaiseksi sunnuntaiksi 13.11.2005 kuin mitä Hesarin jutun ilmestymispäivä oli? Tai itse asiassa lehden toimitushan kiirehti julkaisemaan jutun nettisivuillaan jo edellisenä iltana klo 23:08, jolloin se myös välittömästi alkoi kerätä tuohtuneita kommentteja rahvaalta (eli eestin kielessä kansalta).

Sattumaako siis todella - vai oliko jossain taustalla salaliitto ja valmis suunnitelma sille, miten kokoukseen saataisiin raflaava puheenaihe? Olisipa ollut joka tapauksessa kivaa olla kärpäsenä salin katossa…

Oi suuri ja mahtava...

"Minä uskon Ladaan, autoon nelioviseen, tuskan ja kiroamisen syyhyn. Ja Lada Samaraan, Ladan ainoaan kopioon, meidän autoomme. Joka ideoitiin Venäjällä, syntyi Lada-tehtaasta, kärsi Mitsubishin aikana. Jonka renkaat tyhjennettiin, joka sammui ja jota siksi työnnettiin. Joka liukui alas mäkeä, nousi maanantaina kuopasta, ajoi ylös mäkeä(!), ja on parkkeerattuna Ladan, auton kaikkiosaavan oikealle puolelle - ja on sieltä tuleva huoltoon maahantuojalle. Ja pyhään bensiiniin, Ladan polttoaineeseen, 92-oktaaniseen, pakoputkeni irtoamiseen, ojaan ajoon sekä iankaikkiseen tuskailuun."

Tuon Lada-miesten tunnustuksen löysin tänään vannoutuneen asianharrastajan Arto Ikolan vitsisivuilta. 1990-luvullahan venäläiset autotrokarit ostivat suuren osan suomalaista takavetoisten Ladojen autokantaa ja veivät ne rajan yli sekä käyttöautoiksi että varaosiksi. Jäi niitä tänne Tallinnaankin vielä pari yksilöä, kuten tekstin alussa esitetty kuva naapurustostamme osoittaa.

Tallinnassa ja koko Eestissä autokanta on nopeasti uusiutunut länsimaistumisen luomien statuspaineiden, turhamaisuuden sekä edulliseksi mielletyn lainarahan voimin. Kaikkein silmiinpistävin luksusautojen ostamishuuma ajoittui vuosituhannen vaihteeseen, mutta eivät paikalliset Maserati-, Mersu-, Hummer- ja Porsche-jälleenmyyjät vieläkään laakereillaan lepäile.

Tämän vuoden alkupuolella Eestissä ensirekisteröitiin 69 luksusautoa - eli vähintään Mercedeksen S-sarjan tai BMW 600- ja 700-mallistojen tasoisia kulkuneuvoja. Viime vuonna vastaavan myyntikauden lukema oli 78 ja vuonna 2003 126 kappaletta.

Alussa mainittuun Lada-kuvaan viitaten on vissiin pakko itseironisesti kysyä, että ostinkohan sittenkään kerrostalokolmiotamme kaikkein viihtyisimmästä osasta kaupunkia. Tai ei, odottakaas, hemmetti -- nehän lisääntyvät jopa kuin kaniinit! Kolmas olikin piiloutuneena samaisella pihalla parkkipaikan toiseen nurkkaukseen! Arrrghhh!

Kysynnän ja tarjonnan lait

Vapaa markkinatalous tuo muassaan monenlaisia ilmiöitä, joissa pieni ihminen on vain hiekanjyvä isossa rattaistossa. Tässä kaksi kysynnän ja tarjonnan lakeihin liittyvää tarinaa.

1. Kirjaimellisesti sama tuote tai palvelu maksaa eri maissa aivan eri verran.

Tulin tänään aamuseitsemän pikalaivalla Helsinkiin tavatakseni erään asiakkaan Euroopan viestintäjohtajan. Kotiin olisi tarkoitus palata keskiviikkona. Menopaluu-lippu maksoi kanta-asiakaskortilla Tallinnan satamaterminaalista ostettuna 351 kruunua eli 22,50 euroa. Samoina päivinä sama reissu toiseen suuntaan tehtynä eli Helsinki-Tallinna-Helsinki olisi maksanut online-tilausjärjestelmän tarjouksiakin hyödyntäen tuplasti enemmän eli 44 euroa.

Sama hinnoittelumallihan on käytössä monilla lentoreiteillä Euroopassa. Ihmisten kuljettamiseksi maasta toiseen myytäviä lippuja ei siis suinkaan hinnoitella niin, että esim. laivan tai lentokoneen polttoaine- yms. kulut laskettaisiin tasan matkustajapaikkojen kesken. Yhtälö on paljon monimutkaisempi, ja sen perustana on asiakaskunnan paikallinen ostovoima. Tuplahintainen lippu tarkoittaisi keskiverto-eestiläiselle isoa lovea muuhun matkabudjettiin, jolloin reissujen houkuttelevuus vähenisi ja katamaraanit kulkisivat toiseen suuntaan vielä nykyistäkin tyhjempinä.

Kilpailu on kovaa ja joskus ruuvi kiristyy niin tiukalle, että koko liiketoiminta päätyy myyntiin tai vasaran alle. Päättyneen kesäkauden edullisimmat yhdensuuntaiset pikalaivaliput "sponsoroi" Silja, jonka merikissalla sai aamukyydit 155 kruunulla eli 9,95 eurolla. Siinä alkoivat jo Helsingin seudun ympäristökuntien juna- ja bussiliputkin olemaan aika samalla viivalla.

2. Työvoimaa on siellä, muttei täällä - tai täällä, muttei siellä.

Suomalaiset sairaanhoitajat virtaavat töihin sankkoina joukkoina ulkomaille, lähinnä Norjaan ja Englantiin. Virolaiset rakennusmiehet ja lääkärit ja sairaanhoitajat valloittavat puolestaan Suomea. Näinhän päivälehdet kirjoittavat tuosta työvoiman liikkumista ohjailevasta Suuresta Markkinatalous- ja Palkkarakennemöröstä.

Ammattitaitoisista rakennus- ja remonttimiehistä alkaa Tallinnassa tosiaan olla jo pulaa. Työmaiden ohi kävellessään yleisin kieli, mitä raudoittajien ja puuseppien ja betonimiesten ja putkiasentajien suusta kuulee, on venäjä. Samaan aikaan nettikeskustelupalstat tulvivat huonoa työnlaatua kritisoivia kodinostajien kommentteja.

Onni ja autuus onkin se, jos tuttavaverkoston avulla löytää Tallinnan 400 000 asukkaan joukosta juuri Sen Yhden parkettimiehen, joka _EI_ kuulu kaupunkiin rekisteröityneiden asukkaiden 42,2 prosentin venäläiseen, ukrainalaiseen tai valkovenäläiseen määrävähemmistöön. Tai joka ei ole tullut kaupunkiin tai maahan keikkatöihin noilta vastaavilta alueilta.

Mutta on Eestissä yksi sellainenkin ammattisektori, jonka työvoimapula tällä hetkellä on ihan sisäsyntyistä - hurjalla vauhdilla maailman markkinoille ponnistava ohjelmistoteollisuus! Paikallisen Kauppalehden eli Äripäevan toimittaja Liis Kängsepp kirjoitti tänään Delfi-uutisportaaliin lainatussa jutussaan, että Skype sekä kasinoiden pelilaiteohjelmistoja kehittävä Playtech haalivat tätä menoa pian riveihinsä koko IT-spesialistien paikallisen kerman.

Ensin mainittu työllistää Tallinnassa nykyisellään 130 koodaajaa ja teknistä tukihenkilöä, mutta arvioi tarvitsevansa kahden vuoden kuluessa lähes 250 ihmistä lisää. Playtechin 185 työntekijän joukko olisi kasvamassa samassa ajassa vähintään kolmanneksella. Tällä hetkellä suurimpiin kuuluvan IT-työllistäjän Hansapankan palkkalistoilla on noin 300 Eestissä asuvaa IT-ammattilaista.

Samaan aikaan paikallisista korkeakouluista, mm. Tartun yliopistosta, värvätään jo toisen vuosikurssin oppilaita työelämään kesken opintojen eli pula on käsinkosketeltavan kova. Onpa joku ehtinyt loihtimaan ilmoille idean siitäkin, että kyyditettäisiin maahan muutama bussilastillinen asiantuntijoita Intiasta, mutta se lienee ollut sentään vain huulenheitoa.

Haluaisiko joku tätä lukeva suomalaiskoodaaja Skypeltä töitä? Siitä vaan lukemaan avoimien paikkojen listaa. Ja pistäkää provikat vaikka Pakistanin maanjäristysten uhrien auttamiseen.