Kahden kaupungin väliä reissatessa ja kaksia eri tiedotusvälineitä seuratessa viikonpäivät sekoittuvat toisinaan yhdeksi sumuiselta aikajanalta tuntuvaksi työviikoksi. Englannin pääministeri Tony Charles Lynton Blair vieraili mm. Hesarin (€) ja virolaisen uutisportaali Delfin raportoimana eilen muutaman tunnin verran Tallinnassa, mutta minäpäs olinkin Helsingissä ja missasin siten lähes koko asian.
Turvatoimet olivat tiedettävästi tiukat - liikennettä seisotettiin risteyksissä ja pysäköityjä autoja hinattiin saattueen käyttämiltä kaduilta pois. Blairin kyyditsemistä varten oli vuokrattu Suomesta panssaroitu S-Mersu kuljettajineen, koska Postimees-lehden jutun mukaan Viron valtiolla ei ole ensimmäistäkään vastaavilla turvaluokituksilla varustettua edustusautoa. Sopivan ajopelin kysyminen mafian edustajilta ei ehkä olisi ollut hyväksi maan PR:lle.
Itse huomasin (vierailun ajankohtaa muistamatta) jotain outoa olevan tekeillä, kun saavuin iltayhdeksän jälkeen laivalla kotiin. Ihmettelin, miksi passintarkastuksessa tavanomaisen henkilöpaperien nopean vilkaisun sijasta kaikista matkustajista kirjattiin erinäisiä tietoja ylös koneelle. Muutoin kaupunki olikin jo rauhoittunut ennalleen eikä poliiseja näkynyt missään - ilmeisesti herra Blair oli jo ehtinyt poistua lentokentälle tai sieltäkin eteenpäin.
Olenkohan minä nyt siis Viron suojelupoliisin eli Kapon rekistereissä, koska halusin maahan juuri päivänä, joka voisi olla altis terrorismille? Tai onko tietoni luovutettu eteenpäin Britannian salaiselle palvelulle MI6:lle? Alkaako joku James Bondin kollegoista tai ehkä peräti Echelon-vakoilujärjestelmä seurata tätä blogiani, kun näin kirjoitan asiasta? Onkohan joku naapureistani entisiä KGB:n soluttautujia? Hui, jännää tämä nyt jo kuvitteelliseksi kuihtuneen rautaesiriipun takana eläminen. :-)
Kommentit