Sini(musta)valkoista elämää

Nettiyhteys kaikille - maksutta!

Avustin taannoin Tietokone-lehden Karia keräämään aineistoa artikkeliin, joka ilmestyi lehden myötä eilen myyntipisteisiin ja kertoo julkisista WLAN-kaupunkiverkoista Suomessa sekä Eestissä. Olin jo aiemmin ihastellut hänelle verkkoonpääsyn helppoutta Tallinnassa, jonka keskusta on katettu lähes aukottomasti joko täysin maksuttomilla tai ainakin Soneran HomeRuniin verrattuna pilkkahintaisilla (24 tunnin käyttömaksu 10 EEKiä eli 0,70 euroa) WLAN-kahvila-, kirjasto- ja kauppakeskusverkoilla.

Tiesin myös Internet-sivuston, joka ylläpitää ajantasaista listaa kyseisistä WLAN-hotspoteista. Sitä hallinnoi ja uusien hotspotien perustamista auttaa voittoa tavoittelematon WIFI.ee-yhdistys, jonka missiona on tuoda veloitukseton langaton nettiyhteys kaikkien kansalaisten ulottuville - vähän kuin merkkinä valistuneelle tietoyhteiskunnalle kuuluvista peruspalveluista.

Yhdistyksen puheenjohtajaa ja Eestin WLAN-evankelistaksikin kutsuttua sympaattista IT-asiantuntijaa Veljo Haameria en ollut koskaan tavannut. Ystävällisesti hän kuitenkin vastasi viroksi kirjoittamaani kutsuun tulla tapaamaan suomalaistoimittajaa asian tiimoilta.

Istuimme pari päivää myöhemmin porukalla yhdessä Tallinnan ensimmäisistä eli vanhimmista nettikahviloista ja kyselimme Veljolta menneitä, nykyhetken trendejä sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Tuotahan se oma työni pitkälti on - toisilleen hyödyllisten ihmisten saattamista yhteen. (Tervist, Veljo, ning kõik head! Oli väga meeldiv tutvuda. Ma loodan, et kohtume jälle millalgi kuskil.)

Kuten esittelyssäni kerron, en pidä itseäni meganörttinä IT-tehokäyttäjänä. Satamasta ajan yleensä suoraan kotiin, ja kytken läppärin laajakaistaan vasta työhuoneessani. Ilmaisia WLAN-pisteitä en siis juurikaan tarvitse, mutta onpa niistä jo kerran ollut korvaamatonta apuakin.

Tallinnassa sähkönjakelu on yleisesti ajateltuna täysin länsimaista tasoa. Uutisia seuratessa tuntuu, että virtapiikkejä tai -katkoksia esiintyy täällä jopa vähemmän kuin vaikkapa Espoossa. Mutta sitten kotitalossamme alkoi sähkönjakelukaapin ja rappukäytäväjohdotusten remonttityö, joka muutamien päivien aikana pimensi koko talon. Parin kolmen tunnin kertakatkot ajoittuivat päiväsaikaan eli siten, että "normaalit" työssäkävijät olivat poissa kodeistaan. Eipä tullut kotikonttorilla etätyöskentelystä mitään, kun ADSL-modeemi ja palomuuri menivät, piuks vaan, täysin pimeiksi.

Mutta eipä hätää. Kannettava mikro kassiin, kassi olalle, kengät jalkaan ja nenä kohti parin korttelin päässä sijaitsevaa pääkirjastoa. Sen kahvilassa valtasin itselleni yhden pöydän, ostin hyvän käytöksen nimissä itselleni kupin kahvia sekä piirakanpalan, ja otin koneeni WLAN-kortilla verkkoyhteyden nettiin sekä sähköposteihini. Virtaa koneen akulle lainasin tarpeen mukaan seinän pistorasiasta. Ennen kuin huomasinkaan, kello oli puoli kuusi illalla, ja saatoin todeta työpäivän sujuneen kuin siivillä.

Tänään julkisia WLAN-yhteyspisteitä Tallinnassa on reilut 250 kappaletta, ja koko Eestissä vastaavasti 650. Mielestäni ne toteuttavat esimerkillisellä tavalla tietotekniikassa usein mainostettua vapautta ajasta ja paikasta. Hatunnosto Veljolle.

Sairasta sakkia kotihoidossa

Työtuttuni Tero kysyi, miten suomalais-virolaisena pariskuntana olemme järjestäneet tiettyjä käytännön asioita esim. terveydenhuoltoon liittyen. Aikas yksinkertaisesti - näes kun parempi puolisko on korkeakoulut käynyt ja Hippokrateen valat vannonut lääkäri. :-)

Mut kerrankos sitä tohtorisihminenkin sairastuu. Silloin soitetaan perhelääkärille, mikä ei tarkoita samaa kuin tietyistä suomalaiskaupungeista tutut "omalääkärit". Eestissä on voimassa yhä aito perhelääkärijärjestelmä, jollainen Suomessakin taisi oli käytössä joskus muinoin ennen hallinnollisen tehokkuuden nimissä kehitettyä terveys- tai arvauskeskuslaitosta.

Jos kännykkäkonsultaatiossa (kyllä, lääkäri antaa useinmiten suoran GSM-työnumeronsa) todetaan tutkimuksia tarvittavan, hän joko varaa ajan omalle vastaanotolleen tai suoraan erikoislääkärille. Tai jos tilanne sitä edellyttää - esim. 40 astetta kuumetta ja heikottaa niin ettei oikeasti olisi inhimillistä lähteä liikkeelle - hän voi myös tulla kotikäynnille ilman sen suurempaa draamaa tai "pimeiden kulukorvausten" maksuolettamusta. Lääkäri on siis olemassa potilasta eikä potilas sairaanhoitojärjestelmää varten.

Perhelääkärit ovat yleislääkäreitä, jotka oman mielenkiintonsa mukaan ovat ehkä opiskelleet lisäksi jotain erikoisalaa - esim. pediatriaa eli lastentauteja. Kyseistä lääkäriä voi pyytää yhdellä allekirjoituksella "kuittaamaan itselleen" muutkin perheenjäsenet, kunhan nämä ovat kyseisen kaupungin tai kunnan rekisteröityneitä asukkaita. Ja jos sukset menevätkin ristiin, lääkäriä voi aina vaihtaa - pyydetään vain omien yhteydenottojen perusteella löydettyä uutta tohtoria kuittaamaan potilasvastuu eli -siirto itselleen. Paperit ja hoitokertomukset siirtyvät kyllä perässä.

Kun suomalainen sairastuu äkillisesti toisessa EU-maassa, hänellä on oikeus saada julkisen terveydenhuollon palveluja paikallisin omavastuu-, poliklinikkamaksu- ja sairaalapäivähinnoin Kelalta hankittavan ilmaisen Eurooppalaisen Sairaanhoitokortin avulla

Tämän todistin eräänä kesäviikonloppuna, kun mehiläisenpiston seurauksena käsivarsi alkoi turvota reittä paksummaksi. Marssimme kortteineni sairaalan päivystykseen, jossa 50 kruunun eli noin 3 euron poliklinikkamaksulla sain alle 10 minuutissa avun eli nopeasti oireita lieventäneen anti-histamiinipiikin. Tosin vaikuttikohan asian mutkattomuuteen taas kerran se, että olin selvinpäin ja viron kieltä mm. YLEn Opetusohjelmien mainion sivuston avulla opetellut.

Omavastuusta saataviin alennuksiin, yksityisen sektorin lääkäripalveluihin sekä siihen, missä asemassa itse olen tuon EU-kortin mahdollistaman hoidon ulkopuoliseen terveydenhuoltoon nähden, liittyy instituutio nimeltä Eesti Haigekassa eli Sairausvakutuusrahasto. Koska kuvioissani on myös kotoinen työterveyshuoltomme, niin kerronpa aiheesta lisää joskus toisella kertaa.

BTW: Perhelääkärit suosittelevat hunajaa ennaltaehkäiseväksi flunssalääkkeeksi. Ja kirkkaalla viinalla märäksi kostutetun kankaan eli ihohauteen pitäisi lieventää monenlaisia tulehdusoireita. En tiedä uskoako, mutta niin tuo vaimokin väittää naama peruslukemilla.

Kysynnän ja tarjonnan lait

Vapaa markkinatalous tuo muassaan monenlaisia ilmiöitä, joissa pieni ihminen on vain hiekanjyvä isossa rattaistossa. Tässä kaksi kysynnän ja tarjonnan lakeihin liittyvää tarinaa.

1. Kirjaimellisesti sama tuote tai palvelu maksaa eri maissa aivan eri verran.

Tulin tänään aamuseitsemän pikalaivalla Helsinkiin tavatakseni erään asiakkaan Euroopan viestintäjohtajan. Kotiin olisi tarkoitus palata keskiviikkona. Menopaluu-lippu maksoi kanta-asiakaskortilla Tallinnan satamaterminaalista ostettuna 351 kruunua eli 22,50 euroa. Samoina päivinä sama reissu toiseen suuntaan tehtynä eli Helsinki-Tallinna-Helsinki olisi maksanut online-tilausjärjestelmän tarjouksiakin hyödyntäen tuplasti enemmän eli 44 euroa.

Sama hinnoittelumallihan on käytössä monilla lentoreiteillä Euroopassa. Ihmisten kuljettamiseksi maasta toiseen myytäviä lippuja ei siis suinkaan hinnoitella niin, että esim. laivan tai lentokoneen polttoaine- yms. kulut laskettaisiin tasan matkustajapaikkojen kesken. Yhtälö on paljon monimutkaisempi, ja sen perustana on asiakaskunnan paikallinen ostovoima. Tuplahintainen lippu tarkoittaisi keskiverto-eestiläiselle isoa lovea muuhun matkabudjettiin, jolloin reissujen houkuttelevuus vähenisi ja katamaraanit kulkisivat toiseen suuntaan vielä nykyistäkin tyhjempinä.

Kilpailu on kovaa ja joskus ruuvi kiristyy niin tiukalle, että koko liiketoiminta päätyy myyntiin tai vasaran alle. Päättyneen kesäkauden edullisimmat yhdensuuntaiset pikalaivaliput "sponsoroi" Silja, jonka merikissalla sai aamukyydit 155 kruunulla eli 9,95 eurolla. Siinä alkoivat jo Helsingin seudun ympäristökuntien juna- ja bussiliputkin olemaan aika samalla viivalla.

2. Työvoimaa on siellä, muttei täällä - tai täällä, muttei siellä.

Suomalaiset sairaanhoitajat virtaavat töihin sankkoina joukkoina ulkomaille, lähinnä Norjaan ja Englantiin. Virolaiset rakennusmiehet ja lääkärit ja sairaanhoitajat valloittavat puolestaan Suomea. Näinhän päivälehdet kirjoittavat tuosta työvoiman liikkumista ohjailevasta Suuresta Markkinatalous- ja Palkkarakennemöröstä.

Ammattitaitoisista rakennus- ja remonttimiehistä alkaa Tallinnassa tosiaan olla jo pulaa. Työmaiden ohi kävellessään yleisin kieli, mitä raudoittajien ja puuseppien ja betonimiesten ja putkiasentajien suusta kuulee, on venäjä. Samaan aikaan nettikeskustelupalstat tulvivat huonoa työnlaatua kritisoivia kodinostajien kommentteja.

Onni ja autuus onkin se, jos tuttavaverkoston avulla löytää Tallinnan 400 000 asukkaan joukosta juuri Sen Yhden parkettimiehen, joka _EI_ kuulu kaupunkiin rekisteröityneiden asukkaiden 42,2 prosentin venäläiseen, ukrainalaiseen tai valkovenäläiseen määrävähemmistöön. Tai joka ei ole tullut kaupunkiin tai maahan keikkatöihin noilta vastaavilta alueilta.

Mutta on Eestissä yksi sellainenkin ammattisektori, jonka työvoimapula tällä hetkellä on ihan sisäsyntyistä - hurjalla vauhdilla maailman markkinoille ponnistava ohjelmistoteollisuus! Paikallisen Kauppalehden eli Äripäevan toimittaja Liis Kängsepp kirjoitti tänään Delfi-uutisportaaliin lainatussa jutussaan, että Skype sekä kasinoiden pelilaiteohjelmistoja kehittävä Playtech haalivat tätä menoa pian riveihinsä koko IT-spesialistien paikallisen kerman.

Ensin mainittu työllistää Tallinnassa nykyisellään 130 koodaajaa ja teknistä tukihenkilöä, mutta arvioi tarvitsevansa kahden vuoden kuluessa lähes 250 ihmistä lisää. Playtechin 185 työntekijän joukko olisi kasvamassa samassa ajassa vähintään kolmanneksella. Tällä hetkellä suurimpiin kuuluvan IT-työllistäjän Hansapankan palkkalistoilla on noin 300 Eestissä asuvaa IT-ammattilaista.

Samaan aikaan paikallisista korkeakouluista, mm. Tartun yliopistosta, värvätään jo toisen vuosikurssin oppilaita työelämään kesken opintojen eli pula on käsinkosketeltavan kova. Onpa joku ehtinyt loihtimaan ilmoille idean siitäkin, että kyyditettäisiin maahan muutama bussilastillinen asiantuntijoita Intiasta, mutta se lienee ollut sentään vain huulenheitoa.

Haluaisiko joku tätä lukeva suomalaiskoodaaja Skypeltä töitä? Siitä vaan lukemaan avoimien paikkojen listaa. Ja pistäkää provikat vaikka Pakistanin maanjäristysten uhrien auttamiseen.

Sinne ja takaisin

Työskentelen suurimman osan aikaa kotitoimistolta laajakaistayhteyden ja -puhelimen välityksellä. Neljän seinän sisällä ahkerointi ei kuitenkaan voi täysin korvata aitoja ihmiskontakteja eikä pienissäkin asiantuntijatiimeissä tarvittavaa yhteisöllisyyttä. Siksi reissaan Helsinkiin kerran viikossa pariksi arkipäiväksi - vuoden ympäri, oli tyyntä tai myrskyä tai avomeri vaikka umpijäässä. Sään herrat eivät onneksi ole heitelleet tielleni ylitsepääsemättömiä esteitä kovin montaa kertaa kuluneiden parin vuoden aikana.

Moni on kysynyt, lennänkö usein kopterilla. Totta puhuakseni en ole vielä kertaakaan kokeillut, mutta syy siihen ei ole ollut ikävissä tapahtumissa. Syy on paljon arkisempi - tai pitäisikö sanoa henkilökohtaisempi: kitsaus. Tarjoushintaisenakin 79 euron lentolippu on jopa viisi kertaa kalliimpi kuin laivayhtiön kanta-asiakaskortilla ostettu 90 minuutin katamaraanimatka, ja tuollainen ero kyllä puhuttelee asuntosäästäjää. Eikä tarjoushinta toki koske juuri niitä aikoja, joina itse olisin liikkeellä - silloin voimassa ovat yleensä vain 138 - 218 euron hintaiset liput.

Talvikaudella kopterilla saavutettava aikaetu on toki tuntuva, kun pikalaivat eivät kulje jää- ja/tai säärajoitusten vuoksi. Toisaalta hitaahkosti kiiruhtavassa risteilylaivassakin voi istuinpaikkansa hieman "sillä silmällä" valikoiden keskittyä, avata läppäri ja kirjoittaa mahdollisten ylitöiden viimeisetkin rippeet valmiiksi pois kodin laatuaikaa häiritsemästä.

Laivojen tilat ja ihmisten käyttäytymistottumukset omaksuttuaan on varsin helppoa välttää karaoke-baarit, kahvilat ja muut anniskelu- eli melulähteet. Vielä kun ajoittaa reissaamisensa keskelle arkiviikkoa, niin tilaa on mukavasti eikä laivan uloskäynnin lähistöllä tarvitse kärkkyä jo puolta tuntia ennen rantautumista passitarkastusjonoon ensimmäisten joukossa selviytyäkseen.

Entä jos tuulee ja myrskyää, eli pikalaivojen kulku estyy? No, tuota on toki hyvä ennakoida viimeistään 24 tuntia aiemmin tarkkailemalla merisäätiedotusta sekä Merentutkimuslaitoksen aallokkopalvelun Helsingin mittauspoijun lukemia. Mitään tarkkoja rajoja laivayhtiöt eivät lähtöjen peruuttamiselle aseta, mutta jos tuulta ennustetaan 13-16 m/s tai laineet lyövät yli 1,5 metrin, niin parempi on suunnitella ajankäyttönsä kolmetuntisen risteilylaivareissun varaan.

Tai aina voi yrittää sopia Pomon kanssa, että konttorityöpäiviä vaihdettaisiin siltä viikolta. Kiitos, Pomo, tähän asti osoittamastasi ymmärryksestä! :-)

Kokemuksia Tallinnan arjesta

Marraskuinen sunnuntai on tiettävästi yhtä harmaa Suomelahden molemmilla puolin. Tuuli riepottelee viimeisiä lämpimästä syksystä elinvoimaansa ammentaneita lehtiä puiden oksilta maahan. Huomenna talonmies jälleen harjoitellee ikkunani alla tänä kesänä hankkimansa lehtipuhaltimen käyttöä. Tämän päivän hän on näemmä pyhittänyt levolle, mikä on mielestäni ihan ok.

Ajatus sini(musta)valkoisesta blogista syntyi mielessäni jo viime keväänä, kun tuttavapiiristäni alkoi vyöryä kyselyjä tyyliin: "Hei, tiedätkö suositella jotain kivaa ruokapaikkaa ja mukavaa hotellia, kun ollaan tulossa sinne Tallinnaan käymään". Mikäs, tokihan sitä saattoi joitain nimiä ja paikkoja tarjota oman, kaupungissa nyt yli 2 vuotta viikottain viettämäni ajan ja kokemusten pohjalta.

Yllättävänkin pian tilanne alkoi kuitenkin karata käsistä ja olo tuntua kuin turistioppaalta. Missä välissä ennättäisin testata kaikki kaupungin trendikkäät uutuusravintolat ja -kahvilat, kun arkielämäni koostui etupäässä naapuri-Prismassa asioinnista eli kotiruokana valmistettavien jauhelihamurekkeen tai kalkkuna-vihannespadan ainesten ostamisesta. Kuinka usein Sinä, lukijani - etenkään perheellinen sellainen - syöt päivällistä kotisi sijasta ns. "ulkona"?

Myös palvelulaatukokemusten välittämisestä jouduin pian toteamaan olevani jäävi. Paikallisten tarjoilijoiden käytös on aika erilaista eestin kieltä jo tv-haastattelun hanskaamista myöten taitavaa asiakasta kuin pohjoisesta tulevaa viikonloppumatkailijaa eli poroa kohtaan. En halua häätää tuttavia, kavereita enkä suurta suomalaisturistien määrää pois kaupungista - herra paratkoon, Eestihän nousi EU:hun liittymiseksi vaaditulle kansan- ja kauppatalouden tasolle pitkälti suomalaisten maahan jättämän viinatursmivaluutan ansiosta. Mutta eivät Vanhankaupungin terasseilla pikkuhiprakkaa reilusti vahvemmassa risteilykunnossa örveltävät maailmanomistajat kovin hyviä Suomi-mainoksiakaan ole.

Perusteita ja tilausta tälle blogille pitäisi siis olla riittämiin. Jos suinkin onnistun tiivistämään postauksiani tätä alkuesittelyä lyhemmiksi, yritän välittää säännöllisesti luettavaksenne sinivalkoisin silmin ja ex-toimittajan ambitiolla kirjoitettuna kummallisia ilmiöitä, mielenkiintoisia sattumuksia, mustavalkoisen kriittisiä havaintoja ja arjen käytäntöjä täältä sinimustavalkoisen lipun maasta. Kauppalehden, Hesarin tai Maikkarin kirjeenvaihtajien kanssa en aio kilpailla, he ansaitsevat hatunnoston ja pokkauksen. Mut katsotaan, josko uutiskynnystä matalammatkin lieveilmiöt saisivat näin oman kanavansa.

Ja lopuksi googlettaen tai muuten tämän blogin löytäneille naapureilleni: Tervist sulle, kes loed seda ja arvad, et mingi mõttetu soomlane rikkur tahab oma halva keeleoskusega olla populaarne või aínult kritiseerida kohalike. Tänu sulle kommentaarest, eks ikka proovin kirjutada asjadest vahepeal ka eesti keeles aga alati tasakaaluga - kui Soome oleks ideaalne elukoht, miks ma sealt siis ära kolisin umbes aasta tagasi.