(Päivitys su klo 16.20 -- Joku talonmiehistä on urakoinut tänään. Laatikoihin mahtumattomat pussit ja tavarat on koottu nätisti kolmeen suureen jätesäkkiin.)
Onkohan yleinen siivouspäivä sittenkin lauantai? Eilen aamupäivästä ostoksilla käydessämme roskisten kannet pysyivät vielä parahultaisesti kiinni. Viikonlopun aikana kukaan remontointi-intoilija ei myöskään ole jättänyt laatikoiden viereen käytöstä poistettua väliovea. Eikä näkyvillä ollut myöskään Ilmeisessä raivonpuuskassa rikottua vanhaa väritelevisiota kuten muutama viikko sitten.
Jokisen - tai siis Saaremäelin, Raidlon, Ivanovin, Maasikin ja Voitsehovskajan sekä muiden naapuriemme - eväät pysyivät tänä viikonloppuna enemmän kasassa kuin levällään. Jäteauto tulee varhain huomisaamuna. Taidanpa sen sekä isänpäivän kunniaksi pistää lämpiämään saunan - tuon täkäläisittäin vieläkin suht harvinaisen suomalaisuuden perisymbolin, jonka joku asuntomme edellisistä haltijoista oli tietämättään rakentanut kuin sinetiksi ostopäätöksellemme.
Kommentit